Neljä artikkelia:

Väestönsuojelu kansan puolustajana
Siviilikohteiden pommitukset talvisodan syttyessä olivat järkytys, mutta eivät täysi yllätys. Artikkelissa kerrotaan, miksi ja milloin hyökkäykset aseettomia kansalaisia vastaan nousivat yhdeksi totaalisen sodankäynnin menetelmäksi. Riku Kauhanen selvittää, kuinka Suomi 1920- ja 30-luvuilla varautui siviilejä koskeviin uhkiin, erityisesti kaasusodan- käyntiin ja ilmapommituksiin, ja kuinka väestönsuojelua kriisiaikoina vahvistettiin ja kehitettiin. 

Talvisota yltää kotirintamalle
Vaara ei uhannut vain suurimmissa asutuskeskuksissa asu- neita suomalaisia. Pelätyt surmanlinnut kylvivät tuhoa kau- pungeissa, kauppaloissa ja maalaiskunnissa. Pommeja putosi niin toreille kuin pelloille, päivin ja öin. Aikalaiskokemukset todistavat kauheuksista mutta myös siitä, kuinka kaikki op- pivat elämään jatkuvan uhan alla. Arkea oli jatkettava, mutta alati piti olla valmiina pakenemaan maan alle kellareihin ja väestönsuojiin. 

Jatkosodan pommitukset
Artikkelissa selvitetään, kuinka Suomi sotaan jo valmis- tautuneena selviytyi kotialueen pommituksista. Maata pommitettiin laajasti sodan alussa 1941. Asemasodan aikana pommituksia oli kotialueella suhteellisen vähän, ja pääkohteina olivat Helsinki ja Kotka. Armottomin pommitusten sarja jatkosodassa koettiin helmikuussa 1944, jolloin Neuvostoliitto yritti pakottaa Suomen antautumaan tuhoamalla pääkaupungin. 

Taistelu suomen taivaasta
Olli Kleemola esittelee talvi- ja jatkosodan hyökkääjät ja puolustajat; millaisin voimin Neuvostoliiton ilmavoimat viime sodissa iskivät Suomeen ja kuinka kotirintaman puolustus järjestettiin. Laajempia kehityskulkuja tarkas- tellaan artikkelissa yksittäisten tapahtumien kautta, so- tilaiden ja siviilien kokemuksia unohtamatta. Tuhannet lapset, nuoret, naiset ja kotirintamamiehet työskenteli- vät väestönsuojelu- ja ilmapuolustustehtävissä vuosina 1939–40 ja 1941–44.