Tutankhamon | Suomen Arvoteosmyynti

Täydellinen käsikirja Tutankhamonin haudan aarteista.

Ymmärtääksemme nykyaikaa ja tulevaa on meidän tunnettava ihmiskunnan menneisyyttä. Ainutlaatuinen ja kattava teos Tutankhamonin haudan aarteista avaa väyliä kiehtovaan historian aikakauteen.

 

 

Tämä upeasti kuvitettu tietokirja johdattaa lukijan tutkimusmatkalle haudan kammioihin samassa järjestyksessä, jossa arkeologi Howard Carter ne aikanaan löysi. Tohtori Zahi Hawass kuvailee kiehtovasti, miltä haudan löytäminen ja avaaminen mahtoivat Carterista tuntua, ja Sandro Vanninin huikeat valokuvat tuovat ihailtavaksi hauta­esineiden pienimmätkin yksityiskohdat.

Tutankhamon oli yksi muinaisen Egyptin Uuden valtakunnan faaraoista. Hän hallitsi kerettiläiskuningas Akhenatenin jälkeen 18. dynastian aikana noin vuosina 1336–1327 eaa. (tai 1334–1325 eaa.). Hänet tunnetaan nykyisin erityisesti vuonna 1922 löydetystä poikkeuksellisen hyvin säilyneestä haudastaan. Vuosi 1922 oli merkittävä, sillä tuolloin Howard Carter ja lordi Carnarvon löysivät Tutankhamonin haudan Kuninkaiden laaksosta. Hautavarustus oli yksi parhaiten säilyneitä, ja nyt Tutankhamon-arvoteos tuo aarteet lukijoiden ihailtavaksi upean kuvituksen ja asiantuntevan tekstin voimin.

Tohtori Zahi Hawass on aikamme tunnetuimpia egypto­logeja. Hänen johdollaan on löydetty Gizan pyramidinrakentajien haudat ja Bahariyan keitaan Kultaisten muumioiden laakso sekä tunnistettu Hatshepsutin muumio. Sandro Vannini on arvostettu valokuvaaja, joka on ollut keskeinen tekijä Egyptin ainutlaatuisen arkeologisen aineiston dokumentoinnissa jo 20 vuoden ajan.

Kirja toimitetaan upeassa 
kluuttiselkäisessä lahjakotelossa. Lahjakotelossa kluuttiselkä ja nostonauha.

296 s.
324 kuvaa, 26 upeaa, avautuvaa taitelehteä.

Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo

Kultafoliointi, kiiltävä laminointi, pyöreä selkä.

Tutankhamon

Kaikki arvoteokset

Tutankhamonin haudan löytyminen oli egyptologian historian merkittävimpiä tapauksia, koska hauta oli suurelta osin koskematon, ja lisäksi löydöstä liikkui runsaasti ihmeellisiä tarinoita. Faarao Tutankhamonin hauta ja sen hämmästyttävät aarteet ovat kaikkien aikojen tunnetuin arkeologinen löytö.

Nauti loisteliaasta kuvamatkasta menneeseen.

Tekijät

Wiipuri ja linna – Suomen lukko – karjalaisten kaupunki

Itsenäisen Suomen panssariase

Kohtalon vuosi 1944

Sota Lapista

Suomen koirat

Puukirkkojen Suomi

Pommitettu Suomi

Suomi 1918

Ylipäällikön päiväkäskyt

Suomen naisten sota

Itsenäisen Suomen Sotakenraalit – 75 sotakenraalin tarina

Kai Linnilä ja Sari Savikko : Lapin taide

Sari Savikko : Kasvien taide

Tuli-iskuja – Suomen kenttätykistön tarina

Silkkitie – Kansat, kulttuuri ja maisemat

Suuri maailmankartasto

Alvar Aalto

Suomalaisuutta veistämässä

Tiedustelulentäjät

Kauneimmat kukat

Tasavallan-presidentit

Tutankhamon

Kivikirkot

1917 Suomen ihmisten vuosi

Tuulessa roihuaa maa

Arabian lumoava posliini

Suomemme

1939

Tammen kultainen aarrearkku

Muotoilun klassikot

Nalle Puh – kootut kertomukset ja runot

Suomen panssarisota

Pommituslentäjät

Ajan mestarit

Linnat

Kirjan koko

Sivumäärä

Suomentaneet

Sidottu koviin kansiin (puoliranskalainen sidos)

Ota yhteyttä ja tilaa