Suomalaisuutta veistämässä | Suomen Arvoteosmyynti

Eemil Halonen, nuoren kansan kuvaseppä.

Suomi ei saavuttanut itsenäisyyttään väkirikkaan kansan, vahvan armeijan tai suurten luonnonrikkauksien ansiosta. Pohjan valtiolliselle itsenäisyydelle loivat oma kieli ja kulttuuri: kansanrunous, kirjallisuus, kansanopetus, musiikki, käsityöt ja kuvataiteet. Vuonna 1917 itsenäiseksi julistautuneen valtion peruskivi oli sivistyksellinen. Suomalaisuutta veistämässä kertoo siitä, miten Eemil Halosen elämä ja työ synnytti suomalaista kulttuuria. Hän oli sen jykeväkätinen rakentaja ja yksi niistä, jotka toivat Suomen nimen kansainvälisiin yhteyksiin.

Työteliään ja käsistään kätevän Halosen taidot noteerattiin jo varhain, ja hänestä sukeutui suomalaisen taide-elämän vaikuttaja. Suomalaisuutta veistämässä kertoo 1900-luvun suomalaisen taiteen tilasta ja kansainvälistymisestä sekä kuvaa taiteemme kehitystä itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä. Eemil Halonen oli tarkkasilmäinen kansankuvaaja, ja hänen työnsä levisivät ympäri Suomea. Kuuluisimpia töitä ovat mm. Suomitalon julkisivun veistokset Helsingissä, Minna Canthin patsas Kuopiossa, Lallukan talon veistokset Viipurissa, Haukipojat Helsingin Seurahuoneella, Kalevalan innoittamat Impi ja Pohjolan emäntä sekä lukuisat merkkimiesten muotokuvat ja hautamuistomerkit.

Lapinlahtelainen kirjailija, FM Minna Kettunen (s. 1968) on julkaissut elämäkertoja, tietokirjoja, näytelmiä, lauluja sekä kolumneja useissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Hänen esikoisteoksensa Halosen taiteilijasuku (Tammi 2001) oli Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana. Minna Kettunen vaalii kulttuuriperintöä myös toimimalla perheyrittäjänä Juhani Ahon syntymäkodissa Väärnin Pappilassa, jonka peruskorjaushankkeen hän johti onnistuneeseen lopputulokseen.

280 x 320 mm

392

taidepainopaperille 1500 numeroitua kappaletta EU:ssa 2019

Kansi, kirjan graafinen suunnittelu ja taitto.

Suomalaisuutta veistämässä

Kaikki arvoteokset

Kuvanveistäjä Eemil Halonen (1875–1950) syntyi savolaiseen monilahjakkaaseen taiteilijasukuun.

Wiipuri ja linna – Suomen lukko – karjalaisten kaupunki

Itsenäisen Suomen panssariase

Kohtalon vuosi 1944

Sota Lapista

Suomen koirat

Puukirkkojen Suomi

Pommitettu Suomi

Suomi 1918

Ylipäällikön päiväkäskyt

Suomen naisten sota

Itsenäisen Suomen Sotakenraalit – 75 sotakenraalin tarina

Kai Linnilä ja Sari Savikko : Lapin taide

Sari Savikko : Kasvien taide

Tuli-iskuja – Suomen kenttätykistön tarina

Silkkitie – Kansat, kulttuuri ja maisemat

Suuri maailmankartasto

Alvar Aalto

Suomalaisuutta veistämässä

Tiedustelulentäjät

Kauneimmat kukat

Tasavallan-presidentit

Tutankhamon

Kivikirkot

1917 Suomen ihmisten vuosi

Tuulessa roihuaa maa

Arabian lumoava posliini

Suomemme

1939

Tammen kultainen aarrearkku

Muotoilun klassikot

Nalle Puh – kootut kertomukset ja runot

Suomen panssarisota

Pommituslentäjät

Ajan mestarit

Linnat

Kirjan koko

Sivumäärä

Painettu

Pekka Krankka

Ota yhteyttä ja tilaa