Sata vuotta sitten ei ollut itsestään selvää, että Suomesta tulisi tasavalta. Suomi itsenäistyi yhteiskunnallisesti sekavissa oloissa. Itsenäisyysjulistus luettiin eduskunnassa 4. joulukuuta 1917, ja eduskunnan hyväksyntä saatiin äänestyksessä joulukuun 6. päivänä 1917. Suomen valtiomuodoksi tuli tasavalta itsenäisyysjulistuksen mukaisesti.

Kansalaissodan aikana ja sen jälkeen kannettiin huolta siitä, että liika demokratia ei ole oikea tie nuorelle valtiolle. Senaatti sai äänestyksessä valtuudet valita Suomen kuninkaan, ja lokakuussa 1918 Suomelle valittiinkin kuningas, saksalainen prinssi Friedrich Karl.  Monarkian kannattajien ajatusten taustalla oli toive siitä, että monarkiana Venäjän uhkaa oli helpompi torjua. Saksan tappio kuitenkin muutti tilanteen ja ensimmäisen maailmansodan voittaneet ympärysvallat asettivat Suomen itsenäisyyden tunnustamisen ehdoksi sen, että saksalaisesta kuninkaasta oli luovuttava. Lopulta tasavaltalainen hallitusmuoto vahvistettiin heinäkuussa 1919.

Presidenttien aika

Suomen presidentti-instituution historia alkaa näin ollen vuodesta 1919, jolloin Kaarlo Juho Ståhlberg valittiin ensimmäiseksi Suomen tasavallan presidentiksi. Suomalaisen parlamentarismin kivijalka alkoi olla muurattu: presidentin lisäksi myös eduskunnalla oli siinä tärkeä asema.

Presidentin valinta on muuttunut sadan vuoden ja kahdentoista presidentin aikana: ennen vuotta 1994 tasavallan presidentti valittiin valitsijamiesvaalilla lukuun ottamatta ensimmäistä presidenttiä Ståhlbergiä, jonka valitsi eduskunta. Kun Suomen valtiosääntöä laadittiin, suunniteltiin presidentin valintaa suoralla kansanvaalilla. Lopulta päädyttiin kompromissiin: valitsijamiesvaali oli suoran kansanvaalin ja eduskunnan suorittaman vaalin välimuoto. Valitsijamiesvaalissa äänestäjät saivat valita 300 valitsijamiestä suhteellisella vaalitavalla, ja sen jälkeen valitsijamiehet valitsivat presidentin. Presidentti on valittu useita kertoja kuitenkin myös poikkeusmenettelyllä, kuten tämän teoksen sivuilta saamme lukea.

Tasavallan presidentin tehtävät ja toimivalta on määritelty perustuslaissa. Näihin kuuluvat hallitusvallan käyttö, ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen, valtioneuvoston jäsenten nimittäminen ja vapauttaminen tehtävistään, kansainväliset suhteet, lainsäädäntöasiat, asetukset, virkanimitykset, puolustusvoimien ylipäällikkyys ja presidentin armahdusoikeus.

Keskeisimpinä presidentin valtuuksista voidaan pitää ulkopolitiikan johtajuutta ja puolustusvoimien ylipäällikkyyttä. Presidentin oikeuksia hallituksen muodostamisessa ja eduskunnan hajottamisessa rajoitettiin muuttamalla

perustuslakia vuonna 1991, ja presidentin valtaoikeuksia on edelleen kavennettu mm. vuonna 2000 voimaan tulleessa perustuslain kokonaisuudistuksessa ja vuonna 2012 voimaan astuneissa perustuslain muutoksissa. Vuonna 1991 tasavallan presidentin toimikaudet päätettiin rajoittaa kahteen: presidentti voi olla vallassa kaksi kuuden vuoden kautta peräkkäin. Presidentin valtaoikeuksien kaventamisen myötä jotkut ovat jo ehdottaneet jopa koko viran lakkauttamista. Kansalaisten enemmistö vaikuttaisi kuitenkin edelleen arvostavan presidentin roolia edelleen, ja presidentti on merkittävä vallankäyttäjä myös arvojohtajana.

Kahdentoista presidentin valtakausien kautta piirtyy kiinnostava kuva suomalaisen yhteiskunnan kipupisteistä, poliittisten kamppailujen kiivaudesta mutta myös presidentin roolin ja aseman muutoksista. Teos tallentaa merkittävän osan Suomen valtion historiaa ja tuo sen konkreettisesti lukijan ulottuville ainutlaatuisen kuvituksen voimin.

Presidenttien virka-aseman takaa piirtyy kustakin presidentistä inhimillinen kuva. Juhani Suomi on jo useiden vuosikymmenien ajan käsitellyt laajassa kirjallisessa tuotannossaan maamme poliittista lähihistoriaa ja varsinkin itsenäisyydenajan ulko- ja puolustuspolitiikkaa. Parhaiten hänet tunnetaan presidenttien Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto elämäntyötä ja aikaa käsittelevistä teossarjoista.