Puukirkkojen Suomi | Suomen Arvoteosmyynti

Ainutlaatuinen arvoteos suomalaisen maiseman tärkeimmästä rakennuksesta

Unescon maailmanperintökohteen Petäjäveden kirkon valmistumisvuoden kunniaksi

 

 

PUUKIRKKOJEN SUOMI on loisteliaasti kuvitettu arvoteos näiden rakennustaiteemme helmien historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Teologian tohtori Arto Kuorikoski kertoo puukirkkojemme kehitystarinan sanoin ja kuvin. Teos esittelee mm. suomalaiset puukirkkotyypit, kirkonrakentamisen tavat ja käännekohdat sekä merkittävimmät kansanrakentajat. Kirjassa pohditaan sekä puukirkkojen merkitystä entisaikana että niiden tulevaisuutta. Kuinka voimme säilyttää arvokkaan rakennusperinnön myös tuleville polville?

Kookkaan, taidepainopaperille painetun arvoteoksen upeat valokuvat vievät toinen toistaan kutsuvampiin kirkkotarhoihin ja kirkkosaleihin kautta Suomen.

Ahtaassa ja hämärässä 1600-luvun kirkossa on taianomainen tunnelmansa. Yhtäläistä rauhaa voi kokea 1800-luvun valkeassa kirkkosalissa korkean kupolikaton alla tai 2000-luvun mini- malistisessa hirsikirkossa. Laaja suurteos tekee näkyväksi, kuinka monipuolista suomalainen puurakentaminen on parhaimmillaan ollut. Käsinveistettyjen hirsien kirveenjäljet ja taiteilijoiden värikkäät seinämaalaukset kertovat omaa tarinaansa.

Puukirkko on esivanhempiemme yhteisvoimin luoma tila, jossa voimme tuntea liittyvämme sukupolvien ketjuun. Numeroitu nahkaselkäinen suurteos esittelee tämän kulttuuriperinnön arvokkaasti ja ajattomasti.

Teoksessa on yli 250 kuvaa
eri aikakausien puukirkoista mm. seuraavissa kunnissa tai kylissä:

Akaa Alajärvi Alaveteli Anjala Anttola Björköby Dragsfjärd Elimäki
Eno Evijärvi Fagervik Hankasalmi Haukipudas Hautajärvi Heinola Helsinki Hiittinen Himanka Honkajoki Hämeenkyrö Iisalmi Iitti Ilmajoki Ilomantsi Inari Isokyrö (Orisberg) Jalasjärvi Jokioinen Juuka Kajaani Kallankari Kangasniemi Kankaanpää Karijoki Karvia Kaustinen Keikyä Kempele Kerimäki Keuruu Kiihtelysvaara Kolarinsaari Konginkangas Korsnäs Kristiinankaupunki Kruunupyy Kuhmo Kuokkala Kuortane Kurikka Kustavi Kärsämäki Laihia Lapinjärvi Lapinlahti Lappeenranta Lapua Laukaa Lemi Lentiira Liminka Lohtaja Loppi Luhanka Luoto Luumäki Maalahti Maksamaa Marttila Mellilä Merikarvia Merimasku Mikkeli Muhos Muonio Mustio Muurla Mäntyharju Nastola Nuijamaa Nurmijärvi Nurmo Oravainen Oulainen Oulujoki Paltaniemi Parikkala Perniö (Koski) Perho Petäjävesi Pieksämäki Pielpajärvi Pietarsaari Pihlajavesi Pihtipudas Pirttikylä Purmo Pusula Puumala Pyhämaa Pöytyä Rantsila Vimpeli Reisjärvi Reposaari Revonlahti Turku Ristiina Ruokolahti Ruotsinpyhtää Ruovesi Rääkkylä Saarijärvi Sahalahti Sammatti Seili Siikainen Siikajoki Snappertuna Sodankylä Somerniemi Sotkamo Sottunga Sulkava Suonenjoki Säkylä Taipalsaari Taivalkoski Tampere Tarvasjoki Teisko
Tervola Tohmajärvi Tornio Tottijärvi Tuusula Ullava Utajärvi Uukuniemi Uusikaarlepyy Veteli Vieremä Viljakkala Vimpeli Virolahti Virrat Värtsilä Västanfjärd Vöyri Yli-Ii Pelkosenniemi Ylikiiminki Yläne Ylöjärvi 


 

250×300 mm
416 sivua
Yli 250 kuvaa

nahkaselkä

folio kannessa, selässä ja takakannessa

2 lukunauhaa

ISBN978-952-7319-08-6

Amanita

Kirjoittaja teologian tohtori Arto Kuorikoski

1765 numeroitua kappaleita Petäjäveden kirkon valmistumisvuoden mukaan

320 euroa

Kirjan voi maksaa myös korottomasti erissä!

Puukirkkojen Suomi

Kaikki arvoteokset

Kauan odotettu teos ilmestyy marraskuun lopulla 2022

Suomalainen puukirkko on metsäisen kansan rakennustaidon ja luovuuden huipentuma.

Wiipuri ja linna – Suomen lukko – karjalaisten kaupunki

Itsenäisen Suomen panssariase

Kohtalon vuosi 1944

Sota Lapista

Suomen koirat

Puukirkkojen Suomi

Pommitettu Suomi

Suomi 1918

Ylipäällikön päiväkäskyt

Suomen naisten sota

Itsenäisen Suomen Sotakenraalit – 75 sotakenraalin tarina

Kai Linnilä ja Sari Savikko : Lapin taide

Sari Savikko : Kasvien taide

Tuli-iskuja – Suomen kenttätykistön tarina

Silkkitie – Kansat, kulttuuri ja maisemat

Suuri maailmankartasto

Alvar Aalto

Suomalaisuutta veistämässä

Tiedustelulentäjät

Kauneimmat kukat

Tasavallan-presidentit

Tutankhamon

Kivikirkot

1917 Suomen ihmisten vuosi

Tuulessa roihuaa maa

Arabian lumoava posliini

Suomemme

1939

Tammen kultainen aarrearkku

Muotoilun klassikot

Nalle Puh – kootut kertomukset ja runot

Suomen panssarisota

Pommituslentäjät

Ajan mestarit

Linnat

Mitat

Ominaisuudet

Kustantaja

Teksti

Rajattu painos

Hinta

  • Yhdessä erässä 320 €
  • Kahdessa erässä 160 €/kk korottomasti
  • 10 erässä 32 €/kk korottomasti

Ota yhteyttä ja tilaa