Meistä

Dolgoruki Oy:n taustat tulevat vahvasti Suomen historiasta, kuten kotisivujemmekin Historia-osiosta voi lukea. Dolgoruki Oy on perustettu vuonna 1993 marraskuussa arvokirjojen kaupankäyntiin nykyisen toimitusjohtajan ja Dolgoruki Oy:n omistajan Kari Ruotsalaisen yritystausta ja kokemus huomioon ottaen.

Kauppahuone Dolgoruki Oy:n edustaa ja myy suomalaisten laatukustantajien arvokirjoja yksityisasiakkaille suoramyyntinä puhelimitse, messuilla ja erilaisissa yleisötapahtumissa. Yrityksellä on tähän toimintaan taustalla Kari Ruotsalaisen pitkä kokemus myyntityöstä ja erityisesti erilaisista tehtävistä arvokirjojen parissa, jota on kertynyt muun muassa 24 vuoden aikana edeltävällä työnantajalla Martius Oy:llä. Nyt Kauppahuone Dolgoruki jatkaa tätä menestystä saman henkilökunnan kanssa, jalostaen edeltäjänsä hyväksi havaittuja toimintatapoja ja aikaansa seuraten toimitusjohtaja Kari Ruotsalaisen johdolla. Vuonna 2023 yritys on täyttänyt 30 vuotta.

Arvomme

Yrityksen arvot ovat syvällä suomalaisessa yrittämisessä ja ajatuksessa, että meille tullaan töihin tekemään myyntiä. Tähän myyntityöhön annetaan jokaiselle koulutus ja perehdytetään erillisen ohjelman kautta hyväksi asiakaspalvelijaksi. Tänne tullaan tekemään arvokasta työtä mukavassa, iloisessa ja yrittäjähenkisessä työporukassa, jossa vaihtuvuus on aina ollutkin hyvin vähäistä. Eläkkeelle vuosien varrella jääneistä voisi kerätä jo mukavan kokoisen toimiston verran porukkaa. Kari Ruotsalaisen motto onkin: “meille tullaan töitä tekemään ja kun saadaan tulosta, niin tullaan myös viihtymään”. Yrityksemme on järjestänyt henkilökunnalle kannustavan palkkausjärjestelmän, hyvien työkavereiden ja työilmapiirin lisäksi muita mahtavia henkilökuntaetuja. Esimerkkinä muun muassa ulkomaan ja kotimaan matkat, joista kerromme sivuillamme ja rekrytointiosiossa tarkemmin.

Jos tunnet, että voisit olla osa porukkaamme, sinulla on halu oppia uutta ja uskot, että olet pitkäjänteinen ja positiivinen ottamaan vastaan haasteita elämässäsi, niin soita suoraan toimitusjohtajalle:

Kari Ruotsalainen:  041-506 9825.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No feed found.

Please go to the Instagram Feed settings page to create a feed.