Suomen Arvoteosmyynti
Tervetuloa matkalle arvoteosten maailmaan!
Teokset
Kohtalon vuosi 1944
Suuri kuva- ja tietoteos itsenäisen Suomen tärkeimmästä vuodesta, joka määräsi Suomen suunnan puolen vuosisadan ajaksi
Sota Lapista
Kaivattu kokonaisesitys sodista Lapissa 1939–1945.
Talvisota osoitti karusti, että Pohjois-Suomen strateginen merkitys oli aliarvioitu. Syksyllä 1939 Neuvostoliiton johto uskoi puna-armeijan marssivan Suomen kapeimman kohdan halki Ouluun saakka muutamassa viikossa.
Pommitettu Suomi
Tämä ajankohtainen maailmantilanteeseen liittyvä uutuutemme on nyt myynnissä. Pommitettu Suomi -teos kertoo historian taitekohdasta: ajasta, jolloin sodan kauhut tulivat kotirintamalle.
Meistä
Dolgoruki Oy:n taustat tulevat vahvasti Suomen historiasta, kuten kotisivujemmekin Historia-osiosta voi lukea. Dolgoruki Oy on perustettu vuonna 1993 marraskuussa arvokirjojen kaupankäyntiin nykyisen toimitusjohtajan ja Dolgoruki Oy:n omistajan Kari Ruotsalaisen yritystausta ja kokemus huomioon ottaen.
Historia
Dolgoruki-yhtiön on alun perin perustanut armoitettu kauppamies, nykyisen omistajan Kari Ruotsalaisen yli neljännesvuosisadan vanhempi veli Ville. Hän on jo edesmennyt ja kaupallisen päivätyönsä tehnyt. Perustajan suku on lähtöisin Iisalmen ja Kiuruveden rajamailta, jonkin matkan päässä kuuluisasta Koljonvirran taistelupaikasta, josta jo porvoolainen runoilija J. L. Runeberg kertoo kuvainnollisesti runoissaan.
Artikkelit
Kauppahuone Dolgorukin 30-vuotisjuhla: Arvokirjojen juhlaa ja palkitsemisia
Kauppahuone Dolgorukin 30-vuotisjuhla: Arvokirjojen juhlaa ja palkitsemisiaKauppahuone Dolgoruki on täyttänyt 30 vuotta! Tässä blogipostauksessa...
Arvokirjoja myyvä Kauppahuone Dolgoruki avasi Luumäelle myyntitoimiston.
Kari Ruotsalainen esittelee arvokirjojen uutuuksia. Käsissään hänellä on kirjamammuti, suuri maailmankartasto, joka painaa noin seitsemän...
Suomalaisyritys löysi erikoisen kasvu-uran vaikeassa bisneksessä
Dolgorukin Kari Ruotsalainen esittelee toimiston "tilataideteosta". Siinä on vanhoja asiakaskortteja, mikä kertoo, että arvokirjoilla on paljon...
Keräilijöiden himoitsemia arvokirjoja myydään nyt Kouvolassa ilman tietokoneiden apua
Kari Ruotsalainen luottaa vanhoihin hyviin keinoihin. Hän etsii toimistoonsa myyjiä. Ilmoitus löytyy toimiston ovesta, vaikka toki...
Rekrytointi
Koulutamme sinut suoramyyntiin, ansaitset meillä hyvin!
Tule mukaan innostavaan työporukkaamme Suomen tunnettujen kustantajien arvoteosten jälkimarkkinointi- ja projektimyyntityöhön. Viihtyisät puhelinmyyntitoimistomme sijaitsevat Porvoon ydinkeskustassa ja Lahden sydämessä. Voit tehdä töitä kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti, juuri sinulle parhaiten sopivalla tavalla ja elämäntilanteesi mukaan.
Tarjoamamme laadukkaat tuotteet ovat Suomen arvostettujen kustantajien arvoteoksia, joita tarjoamme valmiille kanta-asiakasryhmille, joille tuotteet soveltuvat erinomaisesti. Koulutamme sinut arvokirjojen suoramyyntiin ja ansaitset meillä hyvin!
Tarjoamme sinulle
- Kokopäiväisen tai osa-aikaisen työsuhteen Porvoon tai Lahden toimistolla
- Kannustavan palkkausmallin.
- Koulutuksen ja opastuksen työhön.
- Hyvän ja kannustavan ilmapiirin ja mukavat työkaverit.
Mahdollisuuden kehittyä alasi ammattilaiseksi ja ansaita hyvin.
Odotamme sinulta
- Myyntihenkistä asennetta, vaikka sinulla ei olisikaan aiempaa kokemusta työstä, sillä annamme koulutuksen tehtäviin.
- Innostuneisuutta ja uskallusta tarttua uusiin haasteisiin ennakkoluulottomasti.
- Halua kehittyä huippumyyjäksi ja oppia uutta.
- Aiempi kokemus työstä ei ole välttämätöntä.
Lisätietoja työpaikasta arkisin klo 8.30-16.00:
Kari Ruotsalainen / 041 506 9825 tai kauppahuonedolgoruki@gmail.com
Soita rohkeasti ja anna näyte äänestäsi, tai lähetä sähköpostia ja liity mukaan huipputiimiin!
Error: No feed found.
Please go to the Instagram Feed settings page to create a feed.
Ota yhteyttä
Nyt sinulla on mahdollisuus kysyä saatavuutta ja tehdä tilauksesi tästä:
Kauppahuone Dolgoruki, Porvoo
Purokatu 10
06400 Porvoo
Kauppahuone Dolgoruki, Lahti
Hämeenkatu 15
15110 Lahti
Puh.
Puh. 041-506 9825
Yhteistyössä Eurowear Oy – Kestävät palvelut yrityksille.